Saarna Lappeenrannan kirkossa 22.1.2017

Hepr. 11: 1–10 – Usko

Tämän päivän Uuden testamentin lukukappale oli heprealaiskirjeestä. Siinä meille tarjottiin uskon esikuvina neljä miestä Israelin kansan esivanhempien joukosta: Abel, Nooa, Henok ja Abraham. Näistä neljästä miehestä Abel ja hänen veljensä Kain olivat ensimmäisten ihmisten, Adamin ja Eevan, poikia. Abel uhrasi Jumalalle tämän käskyn mukaisesti, kun taas Kainin uhri ei Jumalalle kelvannut, mistä suuttuneena Kain surmasi veljensä. Nooa puolestaan eli aikana, jolloin ympäröivä maailma eli mielihalujensa mukaan. Nooa itse kuitenkin pysyi kuuliaisena Jumalalle, ja tämän johdosta Jumala säästi Nooan perheineen käskemällä hänen rakentaa suuren laivan ennen kuin hän hukuttaisi maailman tulvan alle. Abraham ja hänen vaimonsa Saara olivat jo vanhoja, kun Herra ilmoitti heille että he tulisivat vielä saamaan lapsen ja tämän kautta lukemattoman joukon jälkeläisiä.

Neljäntenä mainitaan Henok, joka jää Raamatun lehdillä muiden varjoon. Hänestä kerrotaan tarkemmin apokryfisissä Henokin kirjoissa, jotka eivät sisälly Raamattuun, mutta nuo kirjoitukset olivat kuitenkin tuttuja varhaisille kristityille, ja Henokia on haluttu käyttää lujan uskon mallina myös Uudessa testamentissa. Lyhyesti tiivistettynä Henok oli muinaisina aikoina elänyt mies, joka johdatettiin tuonpuoleiseen maailmaan ja sai siellä nähdä näkyjä maan ja taivaan historiasta.

Nämä neljä miestä elivät tuhansia vuosia sitten kaukaisilla mailla. Raamatussa kerrotaan, kuinka Jumala ilmestyi tuon ajan ihmisille usein suoraan tai enkeliensä välityksellä, niin että ihminen tiesi keskustelevansa koko maailmankaikkeuden Luojan kanssa. Nuo miehet olivat ja ovat yhä edelleen oivallisia uskon esikuvia, mutta mitä usko merkitsee tänä päivänä meille suomalaisille? Yhteiskuntamme arvostaa tietoa ja tiedettä. Moni sanoo, ettei usko mihinkään ellei näe sitä omin silmin tai kosketa omin käsin. Jos ihminen on joutunut pettymään niihin lähimmäisiin joiden keskellä hän päivittäin elää, kuinka hän jaksaisi luottaa näkymättömään? Usko saattaa myös yhdistyä järkeilyyn, ihminen saattaa haluta mieltää itsensä jonkinlaiseksi järkikristityksi, joka pyrkii sovittamaan Jumalan sanan omaan ymmärrykseensä. Toisaalta, vaikka ihminen uskookin, niin välillä on vaikeaa tietää mikä on kussakin tilanteessa Jumalan tahto, jos Raamatun sanat tuntuvat juuri siinä kohdassa moniselitteisiltä. Kuinka helppoa olisikaan, jos eteen tupsahtaisi ilmielävä Herran enkeli kertomaan mitä tehdä.

Meidän luterilaiseen oppiimme kuuluu ajatus sola fide, yksin uskosta. Pelastusta ei ansaita keräämällä pisteitä hyvistä töistä, vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen Herrana ja Vapahtajana. Kuitenkin, kun heprealaiskirjeessä ylistettiin noiden neljän kantaisän uskoa, tuotiin samalla esiin heidän tekonsa. Abelin uhri, Nooan laivanrakennus, Abrahamin matka kohti luvattua maata. Jumala lahjoittaa meille uskon, mutta tuo usko ei ole vain hänen olemassaolonsa tunnustamista, vaan se herättää ihmisessä halun toimia, elää uskoa todeksi. Jumalakaan ei tyytynyt vain lähettämään enkelien ja profeettojen välityksellä viestiä siitä kuinka hän meitä rakastaa, vaan hän tuli keskuuteemme ihmisen muodossa kulkemaan, opettamaan, parantamaan, iloitsemaan ja itkemään rinnallamme, lopulta antaen henkensä ristinpuulla.

Jumala kutsuu meitä tekemään hyvää, mutta ei siksi, että pelastus olisi ansaittava, vaan rakkauden tähden. Vertauksena voisi esittää ajatuksen, että ihmisen ei tarvitse olla märkä voidakseen pulahtaa järveen, mutta jos hän pulahtaa, hän väistämättä kastuu. Samoin Jumalan yhteydessä elävä ihminen alkaa uudistua niin, että hänessä herää rakkaus muuta luomakuntaa kohtaan, ja tuo rakkaus johtaa pyrkimykseen tehdä hyvää. Kyse ei ole siitä kuinka hyvin me onnistumme. Voihan olla, että ihminen yrittää kerta toisensa jälkeen parhaansa, mutta huomaa jokaisen yrityksen valuvan maahan. Hänestä saattaa tuntua ettei enää jaksaisi edes yrittää tehdä oikein, kun on päivästä ja vuodesta toiseen kamppaillut näkemättä edistystä. Kuinka helppoa olisikaan vain antaa periksi ja olla välittämättä mistään. Ihminen saattaa jopa miettiä, että onko hänen uskonsa liian heikkoa, kun edessä oleva vuori ei kiltisti hyppääkään mereen, vaikka Herramme on sanassaan niin sanonut.

Tästä muistui mieleeni eräs Internetissä näkemäni lausahdus, joka vapaasti suomennettuna kuuluu näin: rohkeus on sitä, että heräät joka aamu taistelemaan niitä samoja hirviöitä vastaan, jotka jättivät sinut edellisenä iltana väsyksiin. Juuri tätä usko on: rohkeutta jatkaa eteenpäin, vaikkei olisi mitään hajua siitä milloin tunnelin pää tulee näkyviin ja ollaanko vielä edes puolivälissä. Joskus miettii että onko edes oikeassa tunnelissa. Jumala tietää kuinka heikkoja ja haavoittuvaisia me olemme. Jos me horjahdamme ja loukkaamme polvemme kiveen, hän ei paina meitä alemmas, vaan ojentaa kätensä puoleemme tahtoen nostaa meidät takaisin ylös. Tästä meitä muistuttavat Jesajan kirjan sanat: Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Vaikka ihminen tuntisi olevansa täysin eksyksissä, hänen ei tarvitse hapuilla tietään pimeydessä omin voimin, vaan hän saa turvautua Herran apuun. Ehkä ihminen ei näe hohtavaa enkeliä tai palavaa pensasta, mutta hän saa luottaa siihen että Herra kuulee ja on läsnä. Mitä tahansa taisteluita elämässä kohtaammekaan, voin vakuuttaa ettei Herra jätä meitä taistelemaan yksin, vaan hän on rinnallamme jos vain pyydämme.

Saarnan lopuksi haluan lainata legendaa, joka kertoo Neitsyt Marian vanhemmista. Heidän tarinansa muistuttaa Abrahamia ja Saaraa. Anna ja Joakim olivat jo vanhempi pariskunta, jolla ei vielä ollut lasta. Joakim oli menossa temppeliin uhraamaan, mutta pappi kielsi häntä, koska hän ei ollut tuottanut Israelin kansalle jälkikasvua. Joakim lähti murheissaan vuoristoon paimentamaan karjaansa. Vuoristossa Herran enkeli ilmestyi hänelle ja kertoi, että Anna synnyttäisi tyttären. Ilouutisen kuultuaan Joakim tahtoi kiittää enkeliä, joka kuitenkin vastasi sanomalla, että minä olen vain kanssapalvelijasi. Jos tahdot kiittää minua, uhraa Jumalalle. Joakim vastasi: en olisi uskaltanut uhrata Herralle polttouhria, ellei sinun käskysi antaisi minulle oikeutta uhrata. Se, mitä enkeli tässä lausui, teki minuun vaikutuksen. Enkeli sanoi: en kutsuisi sinua uhraamaan, ellen tietäisi Herran tahtoa.

En kutsuisi sinua uhraamaan, ellen tietäisi Herran tahtoa.

Tämä lausahdus muistutti minua siitä, että minkä tahansa tehtävän Herra meille antaakin, hän tietää mitä tekee. Ehkä meidän tehtävänämme ei ole rakentaa laivaa tai matkustaa vieraalle maalle, mutta Herralla on suunnitelmansa meille jokaiselle. Jos emme juuri nyt ymmärrä mikä mahtaa olla tuo suuri suunnitelma, meidän ei tule luovuttaa, vaan jatkaa rukousta ja elää uskoa todeksi rakastamalla lähimmäistä niin kuin itseämme ja Jumalaa yli kaiken.