Joh. 4:39-42 – Jeesus herättää uskon

Samarialaiset saivat kuunnella Jeesuksen itsensä puhuvan heille, eivätkä olleet enää toisten kertomusten varassa. Tässä nykyisessä ajassamme emme kuitenkaan voi nähdä häntä kasvoista kasvoihin. Raamatun evankeliumeista voimme lukea hänen sanojaan, mutta ihmiset tulkitsevat noita sanoja kovin eri tavoin. Samoista raamatunkohdista tehdään täysin vastakkaisia tulkintoja, ja tämä aiheuttaa riitoja. Saatamme puhua samoilla sanoilla eri asioista ja samoista asioista eri sanoilla.

Amerikkalainen raamatunopettaja Tom Kraeuter on kirjoittanut kirjan ”Ihme, josta länsi ei tiennyt”. Siinä hän kertoo tapahtumista neuvostoaikaisessa Tallinnassa. Neuvostoliitossa valtiovalta suhtautui kielteisesti uskontoihin, mutta samalla ulkomaailman silmissä haluttiin näyttää sallivilta. Niinpä valtio päätti käyttää hyväkseen kristikunnan hajanaisuutta. Eri tunnustuskuntien rakennuksia takavarikoitiin, ja useat eri ryhmät pakotettiin käyttämään yhtä ja samaa tilaa, Olevisten eli Pyhän Olavin kirkkoa vanhankaupungin pohjoislaidalla. Ajatuksena oli, että kristittyjen keskinäinen kinastelu huonoon kuntoon päässeessä vanhassa kirkossa johtaisi uskon hiipumiseen. Tämä oli osoittautunut toimivaksi taktiikaksi muualla Neuvostoliitossa, ja sitä haluttiin soveltaa myös Tallinnassa.

Kaikki ei kuitenkaan sujunut näiden suunnitelmien mukaisesti. Valtion väkisin yhdistämä seurakunta koostui useista ryhmistä luterilaisista baptisteihin ja helluntailaisiin. Vaikka eri tunnustuskuntien välillä oli suuria opillisia erimielisyyksiä, ihmiset kykenivät kuitenkin järjestämään yhteisiä palveluksia sovussa. Vanhan keskiaikaisen kirkon muurien sisällä ihmiset vakuuttuivat Kristuksesta ja tunnustivat syntinsä. Kokoontumiset nousivat niin suosituiksi, että kirkkosali oli ääriään myöten täynnä. Kerrottiin tosin, että jotkut vähemmän uskovat nuoret tulivat kirkkoon lähinnä siellä esiintyvien muusikoiden vuoksi.

Olevisten herätyksen yhteydessä kerrottiin myös lukuisista ihmeistä. Periaatteena oli, että ensin ihmiset tunnustivat syntinsä ja sitten heidän puolestaan rukoiltiin. Useat ihmiset parantuivat erilaisista vaivoista ja sairauksista. Seurakunta ei kuitenkaan halunnut, että näistä tapahtumista kerrottaisiin julkisuuteen välittömästi, vaan he halusivat varmistaa että kyse oli aidosta parantumisesta eikä vain hetkellisestä tuntemuksesta. Päällimmäisenä tarkoituksena ei ollut saavuttaa mainetta sensaatioiden kautta, vaan kääntää ihmisten sydämet Jumalan puoleen ja saada heidät tunnustamaan syntinsä.

Olevisten kirkossa tapahtuneen herätyksen maine kasvoi niin, että Tallinnaan alkoi saapua ihmisiä muualtakin Neuvostoliitosta. Tuolloin virolaiset suhtautuivat venäläisiin syvällä epäilyksellä maansa neuvostomiehityksen vuoksi, mutta kuitenkin myös heidät otettiin avoimin ovin vastaan. Kirkossa alettiin järjestää venäjänkielisiä palveluksia, ja kotiinsa palattuaan ihmiset levittivät vastaanottamaansa sanaa ympäri ateistista valtakuntaa, vaikka viranomaiset suhtautuivat tähän kielteisesti ja salainen poliisi yritti toisinaan pidättää saarnamiehiä. Joskus kävi niinkin, että lauantai-iltana kirkossa puhuneet vierailijat tunsivat, että heidän olisi lähdettävä kaupungista välittömästi palveluksen jälkeen, vaikka heidän oli tarkoitus puhua uudestaan vielä seuraavana aamuna. Myöhemmin kävi ilmi, että salaisen poliisin edustajat olivat saapuneet kirkkoon aivan pian heidän lähtönsä jälkeen, ja he olivat näin täpärästi pelastuneet pidätykseltä.

Olevisten kirkko on merkittävä myös siksi, että se on yksi Tallinnan korkeimmista rakennuksista. Kirkon korkeaan torniin sijoitettiin neuvostoaikana laitteistoa, joka häiritsi ulkomailta tulevia radiosignaaleja, sekä myös antenneja maan sisäistä viestintää varten. Ateistinen valtio käytti tornia omiin tarkoituksiinsa ja halusi valjastaa koko rakennuksen uskovien riitannuttamiseen, mutta kuitenkin Jumala käytti sitä sanansa julistamiseen ja uskon herättämiseen. Neuvostojärjestelmä kaatui, mutta vaikka Olevistessa ei enää tapahdu samanlaisia ihmeitä, Tallinnan kirkot ovat jälleen seurakuntien käytössä ja Jumalan sanaa julistetaan niin luterilaisten, katolisten, ortodoksien, baptistien kuin muidenkin kautta.

Kuten eri kirkkokunnat ja neuvostokansallisuudet, myös juutalaiset ja samarialaiset suhtautuivat toisiinsa epäilyksellä. Heillä oli yhteiset juuret, mutta tulkinnat Jumalan sanasta erottivat heitä toisistaan. Tämän ja viime sunnuntain evankeliumitekstit kietoutuvat yhteen, kertoen siitä kuinka juutalaisten keskuuteen syntynyt Jeesus saapui samarialaisten kaupunkiin. Viime pyhänä painopiste oli Jeesuksen jumalallisessa voimassa, mutta tänään katse kiinnittyy uskon syntymiseen. Jeesus olisi voinut marssia kaupunkiin opetuslastensa kanssa ja tehdä suuria ja näyttäviä ihmetekoja, jotka olisivat saaneet ihmiset haukkomaan henkeään.

Jeesus halusi kuitenkin jotain enemmän, aitoa uskoa ja luottamusta. Hänessä iankaikkinen Jumala tuli ihmiseksi ihmisten keskelle, ja hän tiesi mitä on olla ihminen. Kun Jeesus lähestyi kaivolla olevaa naista ja pyysi tältä juotavaa, hän ei heti kättelyssä julistanut omaa jumalallisuuttaan, vaan lähestyi naista väsyneenä ja janoisena kulkijana. Vasta hieman myöhemmin hän paljasti olevansa Messias, jota niin juutalaiset kuin samarialaiset olivat odottaneet. Nainen halusi jakaa tämän kohtaamisen myös muiden kaupunkilaisten kanssa. Hänen sanansa vakuuttivat osan samarialaisista, ja he halusivat kuulla Jeesusta itseään. Evankeliumi ei kerro mitä kaikkea Jeesus puhui samarialaisille, vaan ainoastaan sen että he kuulivat häntä ja uskoivat.

Jumalan Sana ei tule luoksemme kiertävänä temppujentekijänä ja viihdyttäjänä, joka pian jatkaa matkaansa, vaan se pysähtyy rinnallemme ja jää sydämiimme asumaan. Sana antaa meidän ihmetellä ja esittää kysymyksiä. Se kirkastaa silmämme tarkastelemaan omaa sisimpäämme ja elämäämme. Samalla se synnyttää halun oppia lisää Sanan lähteestä.

Tänään illalla Haminassa järjestetään ekumeeninen kirkkovaellus. Tätä ei tehdä ulkopuolisesta pakosta, vaan kristikunnan yhteyden tähden. Kristus rukoili, että kaikki hänen seuraajansa rakastaisivat toisiaan, aivan kuten Isä on rakastanut ihmiskuntaa antamalla Poikansa. Valitettava tosiasia on, että eri tunnustuskuntien välillä, ja joskus jopa sisällä, on suuria eroja opillisissa ja käytännöllisissä asioissa. Ekumenia ei merkitse, että meidän olisi teeskenneltävä näiden erojen olevan merkityksettömiä. Se merkitsee, että erimielisyyksistä huolimatta voimme yhdessä tunnustaa kolmiyhteisen Jumalan, jolta uskomme on peräisin. Joku on viisaasti sanonut, että mitä lähemmäs tulemme Kristusta ja evankeliumia, sitä lähemmäs tulemme toisiamme. Juutalaiset ja samarialaiset, virolaiset ja venäläiset, luterilaiset ja ortodoksit.

Ei meille, Herra, ei meille, vaan sinun nimellesi kunnia.